keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Nuppupeitto

Kun rakas poikamme syntyi rv. 24+2, saimme valita hänelle pienen peiton jonka kulmassa luki nuppupeitto.
Googlettamalla löysin erilaisia sivuja ja minulle selvisi että joku ihana ihminen oli tehnyt suurella sydämellä pienille keskosille peittoja. Tekijöitä löytyi paljon ja kaikki "vapaaehtoisompelua".
Koska käsityöt ovat minullekkin tärkeä osa elämää, päätin siltä istumalta tehdä oman nuppupeitto keräyksen.
Sain Paikallislehden tekemään juttua ja Sari Seppälä, Radio Novasta lähti mukaan ja teki haastattelun ohjelmaansa. Näin keräykseni lähti käyntiin ja se kulkee nimellä Nupulle peitto !

Keräys on edelleen käynnissä ja loppuu marraskuun lopussa.
Sivuilta http://www.nupullepeitto.blogspot.com/ löytyy kuvat kaikista saamistani peitoista ja joidenkin tekijöiden blogeja.
Peittoja on tähän mennessä tullut jo yli 150 kpl ja ainakin yhteydenottojen määrästä päätellen monta on vielä matkalla ja valmistumassakin.

Koska poikamme on edelleen sairaalahoidossa on oma aikani peittojen tekemiseen ollut kortilla, 2 peittoa olen kuitenkin saanu jo valmiiksi ja vielä 2 odottaa fleecekankaan kiinnittämistä ja tikkausta.

Peiton päälikankaat ovat ihan peruspuuvillaa eurokankaasta samoin taustalla oleva vaaleanvihreä fleece. Peitot ovat identtiset.

Jos sinä haluat tehdä peiton keräykseen, käy lukemassa ohjeet nupullepeitto blogista, tai käy vain ihastelemassa valmiita peittojen kuvia !

Tässä minun taidonnäytteeni, vihreää ja lilaa !

1 kommentti: