maanantai 13. kesäkuuta 2011

Olipas mukava viikonloppu

Saimme viikomloppuna aikaiseksi ihan hirmuisesti asioita, jotka ovat roikkuneet viikko, tai oikeastaan kuukausi tolkulla.

1 Saimme vihdoin asennettua siivoiskaapin ovet....remonttihan oli viime kesänä ja valmistui syyskuussa joten ei siinä kauaa mennytkään.

Toinen ikuisuuprojekti joka saatiin päätökseen olivat verhot. Keittiössä ja ruokailutilassa on vihdoin kaikissa kolmessa ikkunassa samanlaiset verhot ja juuri sellaise kuin pitääkin, vain verhotankojen päätynupit pitää vaihtaa !
Maisemaa ikkunasta ei voi kehua, talomme vasemmalla seinustalla noin 3 metrin päästä talosta nousee 10-13 metriä korkea kallio. Ajatuksena on puhdistaa sitä ja asentaa siihen kohdevaloja, jolloin pimeällä näkymä on dramaattinen !




Ruokailutilan seinälle kiinnitimme sisustustarran, joka löytyi myös wilhelmiinan kammarista, josta myös verhot ostettiin. Sama teksti korisaa myös ovikranssissamme olevaa sydäntä, sen tosin tajusin vasta eilen.




3. ikuisuuprojekti on ollut vanha meksikonmäntyinen olohuoneen pöytä, joka ei enää sopinut mihinkään sisustukseen, se on seurannut meitä vanhasta asunnostamme ja mieheni on "rakastanut" sitä niin paljon ettei sitä ole saanut laittaa pois. Ehdotin se tuunaamista ja siitä tuli aivan ihana, harmillista vain ettei se sovi edelleenkään oikein mihinkään. Täytyy sanoa, että hiomahiirellä ja hiomapaperilla, kuultomaalilla ja mustalla spraymaalilla saa ihmeitä aikaan.




Vietimme lauantaina myös naapurintytön 6-vuotis synttäreitä, lahjaksi vein laatikollisen askartelujuttuja, helmiä tarroja, painostanssin, erilaisia liimattavia koristeita kuten perhosia, kukkia ja prinsessoja. Mukana oli myös tyttömäinen kynä ja monta muuta mukavaa juttua. Paketistakin tuli kaunis.

1 kommentti: