maanantai 9. toukokuuta 2011

Oi Ihana Toukokuu !!

Äitienpäivä oli eilen, se oli elämäni paras äitienpäivä !!

Koko perhe oli koossa, vaikka vielä viime sunnuntai-keskiviikon makasin Niilon kanssa Lastenklinikan K1 osastolla.

Niilolla oli RS-virus ja muutama muukin ongelma siihen päälle.


Aamulla sain tietysti perinteen mukaan nukkua pitkään ( puoli 9 ) ja sain lahjan ja Ainon Pirkkomummon lauantaisella muuttoreissulla tekemän kortin. Isin kanssa olivat käyneet hakemassa Nomination sarjan rannekkeen johon voi sitten ostaa paloja aina kun äitiä haluaa ilahduttaa, näin ainakin toivon ;)




Aiemminblogissa kuvattu Marttatytön peitto on edelleen takaosaa vaille valmis, mistähän saisin sen tunnin sen tekemiseen.

Jotain pikkuista askarrusta olen saanut kuitenkin tehtyä.

Lapsille rahalippaat nyt ainakin.
Meillä on sellaisessa pankissa tili, ettei "possun" pohja kestä kolikkolatinkia, siispä ratkaisin ongelman tekemällä Niilon korvikemaitopurkeista jokaiselle oman purkin ja kanteen tein aukon kolikoille, kankaan sai valita itse. Isi valitsi äidin ehdottamista kankaista Niilon purkin peitteen.








Meillä on Touko-Kesäkuussa vaikka mitä, Ainon Emilian sekä serkku Sofian Nimpparit, Kaima-Ainon synttärit, on äitienpäivä, mieheni nimipäivä ja meidän hääpäivä, sekä mieheni synttäripäivä. Lisäksi juhlimme myös kummipoikamme siskon synttäreitä sekä naapurin tytön synttäreitä ! Lista on loputon ja varmasti unohdin jotain !

Kortteja saa siis tehdä ja lahjojakin saisi valmistaa, mutta tänävuonna taitaa olla pakko ostaa lahjat kaupasta. 2,5-vee 4,5-vee ja 10 kk lapset pitävät huolen siitä ettei äiti ehdi ommella tai askartaa kuten haluaisi.

Viime kesänä tein naapurin tytölle juuri ennen Niilon syntymää, tilkkupeiton joka oli yllättäen lahja nro.1 5- vuotiaan mielestä !

Tässäpä muutama kortin tekele. Nimpparikortit Ainolle ja Emilialla ovat Tildahahmokartongeista leikkelyitä ja yksinkertaisia sekä nopsia tehdä.
( vähän liiankin yksinkertaisia ) Korteissa on koiran kuvat koska tytöt ovat yhdessä tuumin päättäneet säästää ja ostaa meille sellaisen ihan pienen ciuhuhuuhaa koiran, niin pieni ei kuulemma maksa paljon.

Sade tytön synttärikortin sisältä löytyy Lindexin lahjakortti. Kortin paperikukat ovat Tildan uutta sarjaa.






Ihanaa ja aurinkoista viikkoa, nauttikaa lämmöstä !!

Annika
  xxx

1 kommentti:

  1. Ihania askarruksia ....
    Apua, ne tyttöjen nimpparit ... Onnea Ainolle huomisen johdosta!

    VastaaPoista