Uusi Posliininen keräilymukikin on jo kaapissa !
Kuvat Muurla ja Arabia!
Olen jo myös kauan haaveillu OiOi:n hoitolaukusta, itseasiassa esikoisestani lähtien ja Aino syntyi 4,5 vuotta sitten, nyt sain laukun edullisesti ja en voisi olla tyytyväisempi siihen. Laukkuja saa ainakin Vekaravintistä ja nyt -30 % alella !!!!!
Niilo on voinut paremmin,en uskalla sanoa että hyvin, ettei vain mitään karmeaa taas tapahdu.
Tila on vakaa ja poika syö nestemäisiä ruokia hienosti, kiinteät onkin sitten ihan toinen juttu.
Kamalaa yrittää syöttää pientä kun jokainen "klimppi" mikä kurkkuun menee saa aikaiseksi hirvittävän oksennusrefleksi. Periksi en anna, mutta en aio kyllä pakottaakkaan.
Jos ruokailun yhteydessä äiti tekee sirkusnumeroita jonglöörauksesta kuperkeikkoihin, tippuu sose lähes ilman ongelmia, tämä todistaa ongelman olevan siis lähinnä psyykkinen, tämän tyyppinen käyttäytyminen on hyvin yleinen lyhytsuoli potilaiden keskuudessa, olen kuullut että moni lapsi elää jopa 3-vuotiaaksi nestemäisellä ravinnolla. Ongelma liittyy myös jonkin verran keskosuuteen, mutta uskon suoliston olevan suurempi ongelma.
Vellin sekaankin olen yrittänyt laittaa soseita mutta ne jäävät juomatta.
( Niilohan syö erikoisjauheeseesta tehtyä velliä ) Kaloreita tulee melkein 1000 kcal/päivä joten energiaa hän saa riittävästi, tuostahan energiamäärästähän vain osa imeytyy.
Lisäksi Niilon ruokavaliossa on hirvittävä määrä erilaisia vitamiineja, hivenaineta ja suoloja.....
Sellaista siis meidän elämään tällähetkellä, kovameno on päällä jatkuvasti, tytötkin saavat aikaan harmaita hiuksia, sillä uhma on aikamoinen. Onneksi hyviä hetkiä on niin paljon enemmän.
last but not least, minä pääsin jälleen pääsykokeisiin. Nyt pitäisi vain kovasti yrittää lukea, mikä on 3 lapsen äidille aika hankalaa, lisäksi olen huomannut että oppiminen ei ole enää yhtä helppoa kuin 15 kesäisenä, joko muistissa tai oppimisessa on muutoksia.....tää on varmaan sitä ädeä !
Kovasti haluaisin sairaanhoitajaksi tahi ensihoitajaksi joten peukut pystyyn.....musta tulis oikeasti tosi hyvä !!!!
ONNEA ANSKU!
VastaaPoistaSinusta tulisi todellakin MAAILMAN PARAS hoitsu!
Nyt pidetään peukut pystyssä.
Ihania muuten nuo mukit.